Arkipyöräily

Valopyöräily 2016
Päättäjäpyöräily 2016

 

Vuonna 2015 TCC:n toimintaan tuli mukaan myös arkipyöräilyn ja pyöräliikenteen kehittäminen. Vuoden 2016 ja 2017 toimintasuunnitelmissa oli osio liittyen arkipyöräily ja pyöräilyn olosuhteiden edistämiseen:

Pyöräily on kaupungissa kätevä ja terveellinen tapa liikkua. Pyöräily on myös yhteiskunnalle tehokkainta liikennettä ja terveyshyötyjen takia se jopa säästää rahaa. TCC:n arkipyöräilyn tavoitteena on edistää pyöräilyä pitkällä aikavälillä, sekä olla pyöräilyseuran puolesta yhteyshenkilönä kaupunkiin ja muihin sidosryhmiin. Tarkoitus on vaikuttaa liikennesuunnitteluun, jotta se muuttuisi kevyttä liikennettä suosivaksi.

Vuoden 2016 aikana järjestettiin vapaamuotoisia torikahveja useaan otteeseen, osallistuttiinHämeenlinnan, Hattulan ja Janakkalan pyöräilykartan reittitietojen keräämiseen, järjestetiin Valopyöräilyjä rantareitillä, osallistuttiin Hämeenlinnan uuden pyöräilyohjelman valmisteluun ja järjestettiin Hämeenlinnan päättäjäpyöräily elokuussa 2016. Hämeenlinnan kaupungin pyöräilyohjelmaa hyväksyttiin valtuustossa marraskuussa 2016. Tietoa pyöräilyn kehittämisestä löytyy Hämeenlinnan kaupungin verkkosivuilta

Keväällä 2017 tehtiin Hämeenlinnan pyörävaaliteesit, ja on tavattu pyöräkahveilla. 

  • Aulanko herää tapahtumassa 22.4. esiteltiin pyöräreittejä Hämeenlinnan seudulla ja esiteltiin TCC:n toimintaa 
  • Valtakunnallista pyöräilyviikkoa vietetään 6.5.-14.5.2017 - Hämeenlinnassa on 9.5. toritapahtuma työmatkapyöräilyyn kannustamiseksi ja pyörälenkkejä. 13.5. osallistutaan Hattulan Kunto-Kuntalainen pyöräilyyn 
  • Pyöräilykummikoulutus järjestetään 30.8.2017 yhteistyössä Pyöräliiton kanssa
  • Liikkujan viikkoa vietetään syksyllä  16.-22.9.2017 
  • Talvipyöräilyviikko on tulossa marraskuussa 


Linkkejä: