Elbaman 70.3
Alun pientä asiaankuuluvaa vesipainia lukuun ottamatta uintini lähti hyvin liikkeelle ja pääsin uimaan hyvässä porukassa. Lämmin merivesi ja tyyni veden pinta tekivät tästä 1900 metrin pituisesta uinnista melkein jopa nautinnollista. Noin 29 minuutin uinnin jälkeen rantauduin hyvissä asemissa ja märkäpuvun riisumisen jälkeen juoksin noin 400 metrin matkan vaihtoalueella odottaneelle pyörälleni. Vaihto sujui ongelmitta ja pääsin ripeästi aloittamaan pyöräilyurakan.
Kilpailun noin 96km pyöräreitti kulkee kahtena kierroksena erittäin mäkisessä ja kauniissa maastossa rantaviivaa myötäillen. Kokonaisnousua reitillä on 1400 metriä, joten kovin montaa tasaista kohtaa ei reitiltä löydy. Heti pyöräilyn alussa löysin hyvän rytmin ja ajaminen asettamillani tehorajoilla tuntui mukavalta. Pääsin ohittamaan monia kilpailijoita, joista osa oli kuitenkin samaan aikaan käynnissä olleen täydenmatkan urakoijia. Hieman ennen ensimmäisen kierroksen puoliväliä alaselässä ja lantiossa alkoi tuntua inhottavaa kipua. Olin edellisenä päivänä hieman nostanut satulaani ja huomasin tehneeni pahan virheen. Onneksi mukanani oli oikea kuusiokoloavain ja pysähdyin tien varteen laskeman satulaa. Onneksi kovin suurta kipua ei ollut ehtinyt syntymään, mutta edellisen päivän hölmöilyn takia menetin monta sijaa ja pari minuuttia. Pääsin kuitenkin jatkamaan suuremmitta ongelmitta ja paremmassa asennossa pyöräily alkoi kulkea alkuakin paremmin. Hieman ennen ensimmäisen kierroksen loppua ohitin oman sarjani johdossa olleen kaverin.
Toiselle pyöräilykierrokselle lähtiessäni lämpötila oli jo noussut melkoisen korkeaksi ja tiesin riittävän nesteensaannin olevan erittäin tärkeää. Olin tähän saakka onnistunut juomaan ja syömään suunnitelman mukaan ja oloni oli edelleen todella hyvä. Toisen kierroksen puolivälin tienoilla jouduin muutaman kerran tekemään lyhyen ylämäkisprintin, koska sarjassani nyt toisena ollut oli onnistunut roikkumaan peesissäni. Lopulta onnistuin karistamaan hänet lopullisesti kannoiltani ja viimeisessä pidemmässä nousussa onnistuin nostamaan itseni jo aivan kokonaiskilpailun kärkisijoille. Noin 20 kilometriä ennen pyöräilyn päättymistä, juuri viimeisen juomapisteen jälkeen ajoin alamäessä töyssyyn ja juomapulloni lensi rotkon pohjalle. Olin nyt täysin vailla juotavaa, mutta oikeastaan mitään ei ollut tehtävissä. Pyöräilyn loppu sujui kuitenkin hyvin ja noin kolmen tunnin ajon jälkeen tulin toiseen vaihtoon oman sarjan kärjessä ja kokonaiskilpailussa kolmantena.
Vaihto juoksuun sujui ongelmitta ja kirmasin kurkku kuivana kauniille rantabulevardille, jossa osa puolimaratonista kulki. Ensimmäinen juottopiste noin 1,5 km juoksun jälkeen toi helpotusta pahimpaan janoon, mutta tiesin yli puolen tunnin juomattomuuden kostautuvan jossakin vaiheessa. Olin pyöräilyn jälkeen noin 2 minuuttia kärjen perässä, mutta juoksurytmin löydyttyä tyydyin etenemään oman tuntemuksen mukaan koska lämpötila oli jo noussut yli 30 asteeseen. Ensimmäisellä kierroksella olin tipahtanut kokonaiskilpailussa pari sijaa, mutta toisella kierroksella tasainen vauhdinjakoni alkoi purra ja onnistuin nousemaan uudestaan kolmannelle sijalle noin 5km ennen maalia ollen vain noin 3 minuuttia kärjen perässä. Kolmanneksi viimeisellä juottoasemalla jouduin ruuhkassa pysähtymään saadakseni juotavaa ja kun jatkoin matkaa vasen reiteni kramppasi todella pahasti. Tämän seurauksena kaksi kilpailijaa pääsi ohitseni ja kilpailuni muuttuikin taisteluksi kipua, loppumatkaa ja kuumuutta vastaan. Pari seuraavaa kilometriä tuntui todella tuskaiselta, mutta viimeisellä kilometrillä tienvarressa olleiden katsojien kannustus ja adrenaliini toivat juoksuun lennokkuutta ja 5 tunnin 18 minuutin uurastuksen jälkeen ylitin maaliviivan oman sarjani voittajana ja kokonaiskilpailun viidentenä.
Kovan kuumuus ja nestehukka vaativat kuitenkin veronsa ja maaliviivan ylitettyäni lähes pyörryin. Pääsin lääkintätelttaan tiputukseen, joka auttoi toipumaan. Palkintojenjaon jälkeen suuntasimme nopeasti vanhempieni kanssa paluumatkalle, koska jo seuraavana päivänä minun oli palattava Suomeen. Kokonaisuudessaan olin kilpailuuni erittäin tyytyväinen, varsinkin ottaen huomioon etten paria kuukautta aikaisemmin kyennyt edes kivuitta kävelemään. Vaikea kausi 2009 päättyi siis kaivattuun onnistumiseen ja nyt on hyvä hetkeksi levähtää ennen seuraavaan kauteen valmistautumista.


