Seura
Syksyllä 2005 heräsi Hämeenlinnan ja Riihimäen alueella ajatus uudesta seurasta, joka keräisi kaikki alueen pyöräilyn ystävät saman seuran alaisuuteen. Tuumasta päästiin toimeen ja 29.9.2005 Tawast Cycling Club näki päivänvalon. Koska jäseniä oli monelta paikkakunnalta, seura haluttiin profiloida niin, ettei se varsinaisesti sitoudu mihinkään kaupunkiin. Siitä kertoo valittu nimikin, Tawast Cycling Club, eli vapaasti suomennettuna Hämeen pyöräkerho. Ajatuksena ei siis ollut perustaa lisenssikuskeille uutta seuraa, vaan seura laitettiin pystyyn yhteisestä tarpeesta saada elvytettyä alueen pyöräilytoimintaa. Seuralle tuntuu tosiaan olleen tilausta, sillä jäsenmäärä nousi parissa kuukaudessa noin kuuteenkymmeneen. Nykyisin jäsenmäärä pyörii noin sadan jäsenen tietämillä.
Seuran toiminta rakentuu harraste-, kilpailu- ja junioritoiminnasta, sekä erilaisista yhteistyökumppaneiden kanssa toteutettavista projekteista. Seuran yhteisharjoitukset pyörivät ympäri vuoden, painottuen toki kesään. Kesäkaudella seura järjestää jäsenilleen toimintaa erilaisten retkiajojen ja muiden tapahtumien muodossa. Jäsenistön kesken pyritään kiertämään Suomen parhaita pyöräilytapahtumia ja ajopaikkoja.
Suurin osa jäsenistä on maastopyöräilijöitä, mutta sekaan mahtuu myös maantiepyöräilijöitä sekä triathlonisteja. Seura on myös Suomen Triathlonliiton jäsen. Triathlon on suurelle osalle vielä vieras laji, joten toiminta on siinä suhteessa pienimuotoista, mutta koko ajan kehittyvää. Seurassa on tällä hetkellä kolme jäsentä, jotka keskittyvät täysin tähän lajiin kilpailumielessä. Heidän apunaan toimii muutama asiantuntijajäsen. Aktiivisesti kilpailevia lisenssikuskeja seurassa on noin 15 kpl ja heitä löytyy junioriluokista masters-luokkiin. Kilpailuohjelmaan heillä kuuluu kilpailuja mtb marathonista maantielle.


